Sana viikonvaihteeksi

No jopas. Eipäs nyt lähdetä viikonloppuun kuukkeloiset kallellaan, kyljellä Kaparin, kallella kypärin. Vakavat kirjoitukset ovat vain sitä varten, ettei totuusseerumi irtoaisi ja paksunsuolen poreilu kävisi käsiksi kymmeneen elefanttia muistuttavaan Elvikseen.

Hauskediskukkuista viikonloppua. Pitäkää itsenne lämpiminä, kaivautukaa isoäidin villahousuihin, näyttäkää viileiltä ja syökää 13 lautasellista niitynvihreitä villapaitoja.

Elämä hymyilee hyytävästi kun rapakontakainen jänis hypähtää tandemina taivaalle ja viisitoista puolimulattia mummoa puhuu Pulina-liittymään.

Ollos tervehtitty, oi Caesar, sinä ikiaikojen lemmikinkukka!

Einigkeit und Recht und Freiheit! Ollos tervehditty sinä Ranskanmaa ja Belgia, sinä varpaita suuteleva Venäjä ja Italia, te Kreikan neitsyet, te kukkeat koristehuuliset heitukaiseni. Ja sinä Amerikka, sinä kummallisin kaikista ja sinä pieni Panama.

Leyhyttäköön lempeät tuulet Japanin neitosia, noita viuhkalettisiä viistopäitä. Paistakoon aurinko arabeille ja kuu valaiskoon Varpaisjärven kanatilan kukkeaa emäntää.

Amen.

Oksalla istuu kuukkeli

Huomasin, että blogikirjoittamisessa on todella helppoa ajautua väärille raiteille. Siis todella helppoa! Sekunnin silmänräpäyksessä unohtaa ne alunperin ehkä jalotkin periaatteet, miksi blogia on alkanut kirjoittaa. Ennen pitkää huomaa taistelevansa mielessään listasijoituksista, lukijoista ja pelkää pienessä mielessänsä sitä, että jos en päivitä, lukijat kaikkoavat, jos en kirjoita tarpeeksi hyvin, lukijat kaikkoavat jne.

Mitä silloin on tapahtunut? Silloin on antautunut blogihysterian valtaan, myynyt itsensä blogiperkeleelle, tuolle tutulle kaverille, johon jo eräässä aiemmassa kirjoituksessani viittasinkin.

Blogin kirjoittamisen lähtökohtana pitäisi olla minä itse ja minun omat tarpeeni ei mikään muu. Miksi minun pitäisi päivittää blogiani, jos minulla ei ole mitään sanottavaa, miksi minun pitäisi kirjoittaa huumoria, vaikka silmistäni tippuvat kyyneleet, miksi minun pitäisi mitata arvoni listasijoituksilla silmissäni kultaisten kuukkeleiden kiilto? Miksi minun pitäisi tuottaa laadukasta tekstiä ja miksi minun pitäisi pitäytyä blogissani johonkin linjaan? Miksen saisi kirjoittaa tänään huumoria, jos siltä tuntuu ja huomenna olla vakava jos siltä tuntuu? Miksi?

On valitettavaa, että kilpailu on tunkeutunut myrkyttämään myös Blogistanian ilmapiiriä. Mutta kuinkas muuten se voisi ollakaan? Eivät blogit ole mitenkään irrallinen osa ympäröivää maailmaa ja sen arvoja. Ei, valitettavasti. Niihin ovat samalla tavalla levinneet yhteiskunnan syövät: tehokkuus ja kilpailu. Molemmat sinällään ehkä hyviäkin asioita, mutta myös hyvin vaarallisia asioita, jotka kääntyvät negatiivisiksi hyvin nopeasti.

Mitä turhuutta elämä onkaan, jos alun perin asiat, joiden pitäisi keventää elämää, ihmisten taakkaa, muodostuvatkin pahimmiksi paineita ja stressiä tuottaviksi tekijöiksi. Elämä tarjoaa ikäviä asioita jo ihan pyytämättäkin. Eikö harrastukset ja hassuttelut pitäisi jättää kaiken tehokkuuden, tiukkapipoisen kilpailun ja laadun ulkopuolelle. Eikö?

Ajattelin ensin laittaa tämän kirjoituksen tuonne Kehräämön puolelle, mutta laitankin sen tänne. Haluan rikkoa niitä rajoja, jotka huomaan jo tällekin blogille muodostuneen. Haluan laittaa itseni altiiksi sille, että lukijat kaikkoavat, tämä blogi muuttuu linjattomaksi ja julistetaan kuolleeksi jossain blogeja arvottavassa turhanpäiväisessä raadissa.

Pitäkää hauskaa, nauttikaa elämästä, silloin kun voitte. Hassutelkaa ja antakaa itsenne olla hölmöjä, huonoja kirjoittajia, linjattomia, laaduttomia. Silloin te olette niitä ihania mörököllejä, joita te alunperin olette. Mitään muutahan te ette ole olleetkaan. Ravistakaa yltänne teille asetetut naamiot, niin huomaatte, että niiden takaa paljastuu kultaisten kuukkeleiden kasvot.

Heureka!

Juuri tänään, tällä nimenomaisella hetkellä, kellon ollessa 19.15 reikäreikä, tämä blogi saa SISARBLOGIN! Keksin sen juuri! Ja arvatkaapa missä? - Saunassa, ystävät hyvät, saunassa!

Jaa että miksikö tämä blogi saa sisarblogin? No yksinkertaisesti siksi, että blogit ovat eläviä! Ettekö tienneet! Ne voivat saada poikasia, sisaria, enoja, setiä, tätejä, äitejä, serkkuja, sisarpuolia, lehtolapsia, natoja, kälyjä, koivunkusemia, leppäkerttuja ja viiksitimaleita.

Kuinka paljon blogihöpsökkäitä Blogistaniassa oikeastaan on? Jotenkin toimivia ehkä parituhatta. Minut valtasi lisäksi saunassa suuruudenhulluus. Jospa minä perustaisinkin tälle blogille 4000 sisar-, sisarpuoli-, käly- jne. blogeja, niin minä hallitsisin käytännössä koko Blogistaniaa! Mikä neronleimaus, mikä korvia kuumottavan kuppatautinen ketsuppipullo!

Itse asiassa vakavasti puhuen...

Jee jee Jerry Cotton,
kuka ajaa punaisella jaguaarilla,
jee jee Jerry Cotton.

(anteeksi pyyydän... hitto, odottakaa käyn välillä kahvillla)

*
j
u
o

k
a
h
v i a *

...niin, mihinkäs minä jäin... niin vakavasti puhuen, huomasin, että minulla nousi rima. Siis kuvitelkaa: MINULLA NOUSI RIMA!!! (Mikä miehellä nousee, jos sillä nousee rima??? - Rimaksi en ole vielä kenenkään kuullut Sitä nimittävän!) Ainoa ratkaisu on siis perustaa tälle blogille varjoblogi, blogin takapuoli, käänteisblogi, sillä rimaa ei saa olla!

Huomasin nimittäin, että minulla on kymmenen ajatusta, mutta ne olivat kerta kaikkiaan niin h u o n o j a, etten niitä voinut blogissani julkaista. Ei sitten millään! Siksi perustan tälle blogille varjoblogin, JOSSA JULKAISUKYNNYSTÄ EI OLE LAINKAAN! Ajatelkaa mikä oraakkelimaisen oppurtunistinen oivallus! Niin pääsette lukemaan minun kaikkein huonoimmat ideani. Vaviskaa, hörpä'tkää (oho, tuli ranskalaisittain!) kuppi kuumaa kaakaota väärään kurkkuun ja väriskää, syökää seitsemän seinähullua perunaa ja hypätkää naisten seiväshypyn seitsenottelun maailmanennätys!

Ei, tämä ei ole vitsi eikä edes ironiaa. Sisarblogista tulee todellinen kuolleena syntyneiden ajatusten kaatopaikka. Ja jos tuolle sisarblogille alkaa taas julkaisukynnys nousta, perustan varjoblogin varjoblogin, jossa kynnys laskee entisestään. Näin jatkuu kunnes koko internetiksi kutsuttu nykyihmisen älynväläystsydeemi kaatuu, Bill Gates tukehtuu hapankorppuun ja Ollilan otsasuonesta pullistuu Kuolan niemimaan kokoinen käpytikka.

Ajattelin ensin varjoblogin nimeksi Ankeaa Aasinsiltaa, mutta se oli nimenä liian hieno. Sitten ajattelin aajilettajanaanisioT, joka kyllä viehätti minua kovin (ja olisi näyttänyt Blogilistalla hienolta), mutta se oli liian ilmeisen hienostunut, appelsiinejä syövä himokas hiirulainen, joten päädyin Naisiaantojottelija-nimeen. Yksinkertaisesti siksi, että se on minusta huono!!!

Ehkä perustan lähiaikoina vielä asiabloginkin, jolloin pääsen SISÄPIIRIIN kolmena kappaleena! Ajatelkaa miten skitsofreenisen sivistävää! Voin lisäksi siirtää postauksia blogeista toisiin. Miten freonisen vapauttavaa!

Minä olen nero!

HYPÄTKÄÄ...

Bloggaajaneitsykäinen saa slaagin

Kun heräsin tänään, ensi töikseni avasin teksti-TV:n ja mikä järkytys! Silmilleni hyppäsi kissankokoisin kirjaimin uutinen: NIGHTWISH ON EROTTANUT TARJA HALOSEN! Jouduin paniikkiin. MIKSI PRESIDENTTI ON EROTETTU? Kurkustani pääsi bulgarialaiskuulantyöntäjänaismaisen möreä ARGGGH niin voimakkaana, että kerrostalon kaikki ovisummerit alkoivat soida (mikä on sinänsä kummallista, koska en asu kerrostalossa).Juoksin kerrostalon raput alas (mikä edelleen on kummallista, koska en edelleenkään asu kerrostalossa) ja hyppäsin kaivoon. (Hyppään aina kaivoon, jos jotain yllättävää tapahtuu.) Vasta siellä tajusin, ettei Nightwish voi erottaa presidenttiä, ei sitten millään. Kömmin häpeissäni ylös kaivosta ja menin naapurin mummolle kahville. Mummokin oli vakaasti sitä mieltä, että Tarja tai Tarza, kuten amerikkalaiset häntä kutsuvat, on edelleen pressana. Kyse olikin Tarja Turusesta. Huh!

Tiedosta helpottuneena rutistin mummoa niin, että mummolta pääsi ddrkuulantyöntäjänaismainen ARGGGH ja taas kaikki ovisummerit alkoivat soida. Toisen naapurin ukko soitti paikalle paikallisen Stasin ja minä jouduin putkaan KOTIRAUHAN HÄIRINNÄSTÄ. Ajatelkaa: KOTIRAUHAN HÄIRINNÄSTÄ!!! Se on minun mielestäni ensinnäkin törkeää panettelua ja toiseksi vastoin kaikkea länsimaisen demokratian oikeustajua, sillä minähän olin mummon luona vain kahvilla! Ja jos mummo huutaa ddrkuulantyöntäjänaismaisen möreän ARGGGH, en minä sille mitään voi. Enkä sillekään, jos kerrostalon ovisummerijärjestelmä sattuu reagoimaan sekä bulgarialaiskuulantyöntäjänaismaiseen että ddrkuulantyöntäjänaismaiseen ARGGGH-huutoon. Minusta tästä kuuluu syyttää talkkaria eikä minua.

Nyt olen siis putkassa. Yhden puhelun olen saanut soittaa. Soitin sen Tarjalle, siis Tarzalle. Tarza lupasi liittyä Nightwishiin ja korvata siellä Tarjan. Kun tämä tieto villitsee median, minut ehkä vapautetaan; ehkä oikeus toteutuu, enkä joudu heittäytymään putkan olkipatjalle ja huudahtamaan: "tehty mikä tehty, kymmenen vuotta tuli!" Mutta oli miten oli, aion myydä juttuni ainakin Iltasanomille, Iltalehdelle, Ohoon, Seiskaan, Kauppalehden talousuutisiin ja Eläkeväen ristikoihin. Minusta tulee julkkis ja ryhdyn Nightwishin manageriksi ja Conan kutsuu minut ja Tarzan istumaan talkshownsa katsomoon, jossa näytämme oikeutetusti hölmöiltä.

Mutta voi järkky mikä päivä!

13 mulattityttöä tekee astraalimatkan Saturnuksen kuihin

Yhtäkkiä mä taas hokasin, et mullahan on tää blogi. (Oon ollu koko viikon ihan kuutamolla...)

Taitaa muuten Agnes voittaa skoko skapan, siis Idolsin. Nyt melkein mykistyi pitkälettikin.

Eilen tuli lisäksi mielenkiintoinen henkilökuva Hotakaisesta. Kirjailijat ovat kiehtovia!

Lisäksi katsoin dokun metsässä elävästä naisesta ja kirjoitin siitä mm. tänne pitkän ja kantaaottavan jutun, mutta poistin sen välittömästi, sillä sehän oli ihan asiaa. Kamalaa! Ei ihmisen elo saa olla asiaa! Blogit varsinkaan.

Kuten huomaatte olen viettänyt koko viikon sohvaperunanana raviten itseäni kehnohkolla tv-viihteellä. Älkää te tehkö näin! Lukekaa mieluummin sivistäviä ja kehnosta tv-viihteestä kertovia, runollisen kauniita ja ihania, elämää sävähdyttäviä ja kauniita aasinsiltoja viljeleviä blogeja, ja ratsastakaa auringonlaskuun armaanne kanssa jättäen jälkeenne pölypilven, jota mummonne luulee Setä Samulin haamuksi.

Palaan asiaan kun on painetta perällä eli tarvetta ilmenee. Sulkeudun suosioonne. Olkoon viikonloppunne täynnä kultapölyä, vaihtakaa autoihinne talvirenkaat ja jalkoihinne Päkä-pässinpökkimät villasukat. Ja älkääkä polttako saunassa kauniita takapuolianne vaan tehkää mieluummin astraalimatkoja Saturnuksen kuihin.

Sulkeudun suosioonne... (äh, sanoin sen jo)... siis suosikaa suomalaista, mutta menkää naimisiin kauniin arabitytön kanssa ja saakaa kolmetoista kaunista mulattityttöä. Niin elämänne hymyilee ja viikonloppu mennä hurahtaa. Ensi viikolla on sitten uudet kujeet.

Sulkeudun suosioonne, äh

PS. Oletteko muuten kuulleet tarinaa kolmestatoista kengurusta ja kolmestatoista mulattitytöstä. Se on hyvin, hyvin, hyvin monimutkainen ja polveileva tarina, jonka kerron joskus. Siihen liittyy myös Saturnuksen renkaat ja lammaspaimen. Mutta onko mummo murhaaja? Siitä tarkemmin ehkä jo ensi viikolla.

Sulk

Matkalla

Kävin kuussa. Muuten ollut melko rauhallinen viikko.

Arvaan arvoja arpisen raadin

Idolsia eilen ma katsoin
tuota formaattia nöyryytä-nauti,
joka Suomen nuorison villitsee,
kansan kalpean katseet kääntää.

Nous kysymys syvältä sielustain:
Voiko lihavast´ Idoli tulla,
rinnoin rehevin riemuhun rientää,
paksu parhaalle pallille päästä?

Ja vastaan ma itse: epäilen, ei voi.
Kaks´ kerroin paremmin luulen
täytyy lihavan laulunsa luikauttaa
soun karismall´ kauheall´ heittää.

Vast´ silloin se ankara tuomari
tuo pitkälettinen vittuilija
rujon katseensa suopeast´ suopi
ylle laulajan lihavan, läskin.

Näin on näppylät, beibe.

Saunassa

Poltin saunassa perseeni. Ei muuten ollut kivaa!

Mietteitä

En olisi ikinä uskonut, että blogin kirjoittaminen olisi näin vaikeaa! Minulle kun kirjoittaminen ei ole milloinkaan ollut vaikeaa. Kun on asia, minkä haluaa kertoa, sanat tulevat kuin itsestään. Nyt ei niin ole käynyt. Olen ollut aivan hukassa!

Oikeastaan koko homma johtuu siitä, että minun on ollut hyvin vaikea tavoittaa sitä linjaa, millaiseksi blogini todellisuudessa haluan. Tiedän kyllä mikä se linja on, mutta silti olen hukannut sen. Jos ajattelee liikaa lukijoita, oma linja katoaa. Kirjoituksista tulee helposti mielistelevää perseennuolentaa. Kamalaa!

Toisaalta suhtaudun omien ajatusten julkaisemiseen hieman ristiriitaisesti. Minulla ei oikeastaan ole tarvetta saattaa ajatuksiani yleiseen tietoon. Kirjoittaminen on kuitenkin minulle tapa, jolla omia ajatuksia voin helposti selventää. Mutta paradoksi syntyy siitä, että kirjoittaminen ei ylitä kirjoituskynnystä, jos kirjoitan vain itselleni.

Lukiessani noita muutamaa postaustani, mitä tänne olen vääntänyt, suorastaan kammottaa! Se en ole minä, joka ne on kirjoittanut. Bloggaaja Pää auki toi hyvin esille omassa syvähaastattelussaan tämän ongelman. Lohduttavaa sikäli kuulla, että jollakin muullakin on ollut oma ääni bloggauksen alkutaipaleella hukassa.

Olen kuitenkin päättänyt, että en poista noita omia, suorastaan surkeita postauksia. On joskus terveellistä nöyryyttää itseään oikein julkisesti. Toinen, ehkä painavampi syy on se, että jos alkaa karsia sitä mitä on sanonut, alkaa samalla asettaa itselleen rajoja, jotka loppupelissä kääntyvät luovaa kirjoittamista vastaan. Mitään rajoja omalle ilmaisulleen ei saisi asettaa. - Olen täällä pariinkin otteeseen nuoleskellut Jäädykepiirikuntaa. Siihen on syy. Kyseinen bloggaja on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun antaa ajatuksen lentää. Elämä ei ole haudanvakavaa.

Loppujen lopuksi ei ole myöskään mitenkään helppoa laittaa julkiseen levitykseen omia syvimpiä tuntojaan. Siitäkään huolimatta, että kirjoittaa anonyyminä. Se on kuitenkin minulle ainoa tapa kirjoittaa. Joku toinen voi kirjoittaa toisin, minä en. Minulle ei ole ominaista kirjoittaa mitään yleispätevää liirumlaarumia. Sen mitä sanon on tultava syvältä minusta. Maailmassa tapahtuu asioita, mutta niistä minä en paljoa välitä. Ja harvoin niitä tunnen tarpeelliseksi kommentoida. Ainoastaan siinä suhteessa, kun ulkoiset asiat heijastuvat omaan ajatteluun, omaan maailmankuvaan ja todelliseen minuuteen, niiden käsitellyllä on minulle jotain mieltä.

Minä pyrin myös julkaisemaan postaukseni tästä lähin myös mahdollisimman pian kun olen saanut ne mielestäni valmiiksi. Se on myös yksi keino autenttisuuden ja aitouden säilymiselle. Jos alkaa metsästää lukijoita esim. juuri julkaisemalla kirjoituksensa tiettyyn otolliseen ajankohtaan, on myynyt sielunsa blogiperkeleelle, tuolle turhamaisuuden yhdelle ilmentymälle.

Tätä vuodatusta jatkuisi vaikka kuinka pitkään, mutta nyt saa riittää.

Että näin, perkele!

Yleistietoa

Mäntytukin kantohinta Keski-Suomessa on tällä hetkellä 43,8 euroa ja kuusitukin 47,2 euroa kuutiolta.

Tätä ei muuten moni tiennyt!

Bloggaajaneitsykäinen testaa

Huom! Kirjoittaja on sensuroinut tämän kirjoituksen alkuperäisen sisällön toisaalla antamistaan päin vastaisista lupauksista huolimatta. Sisältö oli niin paksua mömmöä, että sitä ei kerta kaikkiaan kestänyt katsoa.

Mun on pakko olla in

Juma! Mä oon päässy piireihin!

Hotakainen

Vakavoitukaamme. Vääntäkäämme naamamme puusta veistetyksi toteemiksi ja tehkäämme katsaus aleksiskiven jälkeiseen kirjallisuuteen.

Hotakainen. Kari. Juoksuhaudantie.

Minä raatelen hyvän kirjan kuin piru Raamatun: lappuja on siellä täällä, kohdissa, joissa mielestäni kirjailijalla on ollut jotain tavallista painavampaa sanottavaa. Minua ei yleensäkään kovin paljoa kiinnosta itse kirjojen tarinat vaan pikemminkin ajatukset, joita kirjailija tuo esille päähenkilöidensä kautta.

Hotakaisen teksti on tutun ytimekästä ja nasevaa; joskus nasevuudessa liikutaan aivan falskiuden rajoilla niiden sisällä kuitenkin niukasta pysyen. Tarina sinänsä on ehkä hieman pitkäveteisen jankkaava, mutta pitkästyä ei kuitenkaan ehdi. Lukija tempautuu Matti Virtasen matkaan, ja vaikka se ilmeinen on koko ajan näkyvillä, ei lukija sitä näe. Kotirintamamies uskoo unelmaansa niin vahvasti, että lukija ei voi muuta kuin olla juonessa mukana. Mutta toteutuuko unelma, ja jos toteutuu, millä tavoin? Hotakainen heittää lopuksi realismin päin lukijan naamaa niin taidokkaasti, että tuo loppuratkaisu kruunaa koko kirjan.

Niin, ne laput. Niitä kertyi 13 kappaletta. Ei huonosti. Tässä joitakin herkullisia kohtia.

Aikuisikäni olin ollut onneton miesten töissä. Kateellisena olin seurannut sivusta niitä, jotka puhuvat porakoneista ja sivuleikkureista tuttavalliseen sävyyn. Kätevät miehet näyttivät oudoilta haalaripukuisilta olennoilta. He ilmestyivät meluisan hyväntuulisina rikkinäisten koneiden luo, korjasivat ne ja lähtivät huoltoasemalle kahville. Olin katsonut heidän toimiaan niin kuin katsotaan selittämätöntä luonnonilmiötä.

Mietin, kuka voisi auttaa minua tässä asiassa.

Se ensimmäinen rintamamiessukupolvi, joka oli talonsa itse rakentanut ja niille nimensä antanut, söi tällä hetkellä palvelutalossa hedelmäkiisseliä. He eivät voineet minua auttaa, enkä olisi heidän apuaan mennyt pyytämäänkään.

He taistelivat tämän maan minulle, siihen heidän aikansa meni. Perinnöksi he jättivät yksisanaiset lauseet ja naisenpelon.

En ollut oppinut heiltä mitään, mistä minulla olisi ollut hyötyä kodinhoidossa. Ensimmäistäkään vaippaa he eivät vaihtaneet, yhtään makaronilaatikkoa he eivät valmistaneet puhumattakaan siitä, että olisivat kantaneet korvatulehduslapsia tuntikausia makuuhuoneen ja keittiön väliä. He olivat vapauttaneet maan, naisen vapauttaminen ja kotirintaman huolto olivat jääneet minun sukupolvelleni.

Ei heiltä herunut ymmärrystä minun sodalleni enkä sitä koskaan ollut varsinaisesti pyytänytkään. Ensimmäiset rintamamiehet väittivät, että meille maailma oli helppo. He palasivat rintamalta mieli palasina eivätkä voineet käsittää, miten kukaan sodan jälkeen syntynyt saattoi vakavissaan puhua ongelmista. Jos talossa oli toimiva keskuslämmitys, kylän keskellä kaikille ilmainen koulu eikä tiedossa tykistökeskitystä, on turha narista mistään.

Osuvaa!

Ja toinen:

…jos on kouluttanut itsensä mahdollisimman laajaan tunteiden ilmaisuun, ylilyönti väijyy nurkan takana.

Ainoastaan tuon lauseen vuoksi kannatti lukea koko kirja!

Ja vielä yksi:

Viha on turvallista, se piirtää rajat.
Rakkaus on turvatonta, se häivyttää rajat.
Anteeksianto on vaarallista, se laskee aseet.

Hatunnosto Hotakaiselle! - Ja yksi vatsalihassarja.

(Otteet:Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie, WSOY 2002)