Tubstsurda!
Olin niin helvetin hukassa. Sitten eksyin tänne. Totesin, että ei ole suinkaan helppo eksyä omaan blogiinsa, varsinkaan, jos on ollut sieltä poissa esim. vuoden tai jotain ja on valmiiksi hukassa jo ennestään. En muistanut käyttäjätunnustani saati sitten salasanaani. Niinpä googletin oman blogini ja sieltä löysin muistisäännön, jonka perusteella minun taliaivoisen kottaraispäästäisen olisi muka pitänyt oivaltaa, mitkä ne nuo maagiset taikasanat olivat. Mutta en vain enää muistanut, mitä tuo muistisääntöni tarkoittaa.
Niinpä jouduin täydelliseen paniikkiin. Yritin etsiä lohdutusta pornosivuilta, Setasta ja uudesta 1500-sivuisesta raamatusta. Tämä seikkailu kesti seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Sitten rukoilin kaikkia tuntemiani jumalia ja epäjumalia ja rangaistukseksi tästä jouduin koomaan. Herättyäni paastosin 41 päivää, vaelsin erämaassa, sain hirveän ripulin ja minua pisti ampiainen. Sitten googlasin "Sun äitis" ja kun vihdoin näin tutun Sun äitis -blogin, rauhoituin heti.
Täynnä mielenrauhaa ja jaloja ajatuksia aloitin uuden rynnäkön kohti vanhaa blogiani. Jouduin luomaan uuden sähköpostin, vaihtamaan salasanan ja kirjoittamaan kymmeniä kertoja kummalliselta näyttäviä kirjaimia, joista en ole koskaan saanut mitään selvää. Lopulta kirjoitin sanan tinginga ja se oli mitä ilmeisemmin oikein, sillä BAM! olin taas blogissani! Minä kurja syntinen olin pelastunut! Armo oli langennut otsasuortuvilleni! Olin siis vihdoin päässyt tänne mutta en yhtään tiennyt miten. En tiedä pääsinkö sisään vanhalla vai uudella käyttäjätunnuksellani ja salasanallani vai millä. Koska asia kuitenkin kiinnosti minua kovin, en malttanut mieltäni, vaan kirjauduin ulos. Kesti tunnin (ja nyt en valehtele!), kun taas kokeilin uusia ja vanhoja luomiani salasanojani ja tunnuskombinaatioita. Lopulta vaihdoin uudelleen kaikki muistamani ja unohtamani salasanat ja tilasin ne kännykkääni, tein Google-tilin ja arvasin infernaalisen kirjainyhdistelmän oikein tällä kertaa noin kymmenennellä yrittämällä (tällä kertaa oikea sana oli tubstsurda) ja BAM! Nyt olen siis taas täällä!
Nyt siis olen melko varma, että olen löytänyt sekä kadonneen mielenrauhani että kaikki kadonneet salasanani. Kirjoitin ne lyijykynällä erinäisiin paperilappuihin, joita ripottelin ympäri asuntoani.
Ilokseni huomasin, että Junik oli käynyt täällä. Kirjoitin heti hänen uuden bloginsa osoitteen, jonka unohtamani osoitteen hän muuten oli vaihtanut. (Armoa!) Kirjoitin sen ylös taas lyijykynällä erinäisiin paperilappuihin, joita ripottelin ympäri asuntoani.
Sitten totesin surukseni, että Jäädykepiirikunta ei ollut vieläkään tehnyt orgastista ylösnousemusta. Vajosin itsesääliin ja otin päivittäisen masennuslääkkeeni, minkä jälkeen hieman piristyin. Kävin Krapulablogissa, jota Vt oli päivittänyt viimeksi vuosi sitten. Tämä oli samalla kertaa sekä lohduttavaa että masentavaa. Lohduttavaa siksi, että Vt:kään ei ollut päivittänyt blogiaan pitkään aikaan. Masentavaa taas siksi, että Vt:kään ei ollut päivittänyt blogiaan pitkään aikaan.
Kävin myös muutamissa muissa blogeissa, mm. Rahinassa, jonka runot minua aina oudon okkulttisesti rauhoittavat. Nyt olen oikeastaan yhtaikaa sekä rauhallinen, orgastisen innostunut ja muutenkin täynnä iloa, toivoa ja elämäntarmoa.
Tästä tulee hyvä vuosi, ja nyt on vasta elokuu!
Oikeastaan asia, mikä johdatti minut takaisin tänne blogiini oli se, kun eksyin lukemaan Hikipedian artikkeleita Evoluutiosta ja Saatanasta. Aloin niitä lukiessani kaiholla muistella kaikkia kadonneita tai muuten vain kadotettuja huumoribloggaajia. Noita lukiessani siis mieleeni palasi ajat, joita vietin täällä blogissani kauan, kauan sitten.
Oikeastaan minulla ei siis ollut mitään sanottavaa, ihan vain ikävän kaiho munaskuissani kiiruhdin luoksenne. Aina ei tietysti tarvitse mitään sanoakaan, koska pelkässä olemisessakin on jo tarpeeksi. Tai niin kuin minulla on aina mykälle vaimolleni tapana sanoa: Ei se mitään haittaa, ettet mitään sano. Riittää kun vain olet siinä. Tai ainakin noin sanoisin, jos minulla olisi mykkä vaimo. Tai ainakin, jos se olisi hotti chigu.
Mutta nyt olen siis jälleen täynnä kaihoa ja lempeitä ajatuksia, mieleni virtaa menneisyyden jaloissa muistoissa ja sielussani läikehtii jo lopetettujen tai kohta lopetettavaksi aiottujen huumoribloggajien lempeä muisto.
Niinpä jouduin täydelliseen paniikkiin. Yritin etsiä lohdutusta pornosivuilta, Setasta ja uudesta 1500-sivuisesta raamatusta. Tämä seikkailu kesti seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Sitten rukoilin kaikkia tuntemiani jumalia ja epäjumalia ja rangaistukseksi tästä jouduin koomaan. Herättyäni paastosin 41 päivää, vaelsin erämaassa, sain hirveän ripulin ja minua pisti ampiainen. Sitten googlasin "Sun äitis" ja kun vihdoin näin tutun Sun äitis -blogin, rauhoituin heti.
Täynnä mielenrauhaa ja jaloja ajatuksia aloitin uuden rynnäkön kohti vanhaa blogiani. Jouduin luomaan uuden sähköpostin, vaihtamaan salasanan ja kirjoittamaan kymmeniä kertoja kummalliselta näyttäviä kirjaimia, joista en ole koskaan saanut mitään selvää. Lopulta kirjoitin sanan tinginga ja se oli mitä ilmeisemmin oikein, sillä BAM! olin taas blogissani! Minä kurja syntinen olin pelastunut! Armo oli langennut otsasuortuvilleni! Olin siis vihdoin päässyt tänne mutta en yhtään tiennyt miten. En tiedä pääsinkö sisään vanhalla vai uudella käyttäjätunnuksellani ja salasanallani vai millä. Koska asia kuitenkin kiinnosti minua kovin, en malttanut mieltäni, vaan kirjauduin ulos. Kesti tunnin (ja nyt en valehtele!), kun taas kokeilin uusia ja vanhoja luomiani salasanojani ja tunnuskombinaatioita. Lopulta vaihdoin uudelleen kaikki muistamani ja unohtamani salasanat ja tilasin ne kännykkääni, tein Google-tilin ja arvasin infernaalisen kirjainyhdistelmän oikein tällä kertaa noin kymmenennellä yrittämällä (tällä kertaa oikea sana oli tubstsurda) ja BAM! Nyt olen siis taas täällä!
Nyt siis olen melko varma, että olen löytänyt sekä kadonneen mielenrauhani että kaikki kadonneet salasanani. Kirjoitin ne lyijykynällä erinäisiin paperilappuihin, joita ripottelin ympäri asuntoani.
Ilokseni huomasin, että Junik oli käynyt täällä. Kirjoitin heti hänen uuden bloginsa osoitteen, jonka unohtamani osoitteen hän muuten oli vaihtanut. (Armoa!) Kirjoitin sen ylös taas lyijykynällä erinäisiin paperilappuihin, joita ripottelin ympäri asuntoani.
Sitten totesin surukseni, että Jäädykepiirikunta ei ollut vieläkään tehnyt orgastista ylösnousemusta. Vajosin itsesääliin ja otin päivittäisen masennuslääkkeeni, minkä jälkeen hieman piristyin. Kävin Krapulablogissa, jota Vt oli päivittänyt viimeksi vuosi sitten. Tämä oli samalla kertaa sekä lohduttavaa että masentavaa. Lohduttavaa siksi, että Vt:kään ei ollut päivittänyt blogiaan pitkään aikaan. Masentavaa taas siksi, että Vt:kään ei ollut päivittänyt blogiaan pitkään aikaan.
Kävin myös muutamissa muissa blogeissa, mm. Rahinassa, jonka runot minua aina oudon okkulttisesti rauhoittavat. Nyt olen oikeastaan yhtaikaa sekä rauhallinen, orgastisen innostunut ja muutenkin täynnä iloa, toivoa ja elämäntarmoa.
Tästä tulee hyvä vuosi, ja nyt on vasta elokuu!
Oikeastaan asia, mikä johdatti minut takaisin tänne blogiini oli se, kun eksyin lukemaan Hikipedian artikkeleita Evoluutiosta ja Saatanasta. Aloin niitä lukiessani kaiholla muistella kaikkia kadonneita tai muuten vain kadotettuja huumoribloggaajia. Noita lukiessani siis mieleeni palasi ajat, joita vietin täällä blogissani kauan, kauan sitten.
Oikeastaan minulla ei siis ollut mitään sanottavaa, ihan vain ikävän kaiho munaskuissani kiiruhdin luoksenne. Aina ei tietysti tarvitse mitään sanoakaan, koska pelkässä olemisessakin on jo tarpeeksi. Tai niin kuin minulla on aina mykälle vaimolleni tapana sanoa: Ei se mitään haittaa, ettet mitään sano. Riittää kun vain olet siinä. Tai ainakin noin sanoisin, jos minulla olisi mykkä vaimo. Tai ainakin, jos se olisi hotti chigu.
Mutta nyt olen siis jälleen täynnä kaihoa ja lempeitä ajatuksia, mieleni virtaa menneisyyden jaloissa muistoissa ja sielussani läikehtii jo lopetettujen tai kohta lopetettavaksi aiottujen huumoribloggajien lempeä muisto.
Tunnisteet: skootterit
