Näkemiin, tyttöni!

Tähän väliin hieman marmatusta. Minulle kävi nimittäin niin oudoskukkeliskummallinen tapaus, että sain roskan silmääni. - Herra varjele! huudahdin ja marssin paikalliseen arvontatoimistoon, terveyskeskukseen, tuohon sinapintuoksuiseen terva-aivoelmeriin.

Minut otti vastaan kiltinnäköinen pikkulotta, joka vallan pelästyi, kun asiani ilmaisin. Pähkäili vartin sitä, mahtaakohan se olla roska vai joku muu mahdollinen mintunnappi, joka poikaparan silmämunan on ottanut maalitaulukseen. - Herra varjele! ajattelin toistamiseen. - Vieläkö eletään sitä kreikkalaista (vai mitä lienee) aikakautta, jolloin pohtimalla yritettiin selvittää sitä, kuinka monta hammasta esaholopaisen ohjastamalla Urho-ravurilla mahtaakaan olla. Niin, tämä terveyssiskohöpsöläinen kysyi lopulta (asiaa vartin pohdittuaan), että miltä se tuntuu. - Herra varjele! parkaisin ja tällä kertaa ääneen. - Se tuntuu vallan siltä, kuin miltä tuntuu, kun on roska silmässä! - Niin, siltä se varmaan tuntuu, totesi tuo. Viimein uskalsi sentään koskea minun yläluomeeni ja tuota lupsakkaa, leppäkerttumaista ihopoimuani karvan verran kohottaa, ja totesi: - Ei siellä kyllä mitään näy. - Herra varjele! parkaisin jo ties monenennenko kerran ja hypähtelin pitkin seiniä kuin yksisilmäinen (ja tämä ei ole vertaus!) Notre Damen kellonsoittajasisilisko.

Ehdotti lääkäriä. - Herra varj..., pelkän roskan takia! - Noh, hirveän, terveysaseman seiniä kiirineen valitukseni johdosta sairaalapuolen kaikki kutsumuskellot alkoivat soida ja hätiin riensi toinen terveyskeskustäti. Hän raotti jo lähes umpeenmuurautunutta silmämunaani, tiirasi, tirkisteli ja totesi: - Ei siellä mitään ole! - Herra varjele! parkaisin taas ja täysin toivoni menettäneenä kaivauduin tutkimuspöydän jalan rautaputkeen ja huusin kuin Beethoven paskahuussissa. - Taas ehdotettiin lääkäriä.

Olin täysin hajalla ja kohtalooni alistuneena istuin odottamaan lääkäriä, joka tunki luultavasti isoa munkkipossua suuhunsa jossain taukotilassa ja hekumoi ajatuksella: siellä ne sokeat ja rammat mua vuottaa, mutta minäpä syön munkkipossua, sillä minulla on nyt tauko.

Olin jo täydellisen raivon vallassa. Suunnittelin vakavasti jo koko arvauskeskuksen, kirkon ja paloaseman tuikkaamista tuleen, kun muistin, että viime vuonna minua tässä samaisessa, varsin vakavassa kohtalon käänteessä auttoi lastenterkkari. Tartuin tähän viimeiseen oljenkorteen ja soitin tämän ovisummeria.

Tämä otti pojan silmäluomesta kiinni, käänsi sen nurin ja otti vanupuikolla roskan pois ja pisti pari tippaa perään ja sanoi: näin meillä silmäpuolia käsitellään.

Valaisi lisäksi asian poliittista puolta ja sanoi, että ei sairaanhoitajille opeteta tätä temppua enää nykyään. Hänkin oli sen oppinut äidiltään.

Itkin vuolaasti kuin liberoikäinen, juuri nussimaan oppinut maki-apina, ja halasin riemuissani kaikkia odotussalissa olleita mummoja niin lujasti, että kaupunki säästää ainakin neljän mummon pitkäaikaishoidon kustannukset.

Siispä minä kysynkin: mitä hallitus aikoo tehdä!? - Siis hei haloo! Jos sairaanhoitajat eivät enää osaa ottaa roskaa silmästä, niin kyllä tämän maan terveydenhoito on heikoissa kantimissa.

Näin on tosi, oi neitsykäiseni!