Trauma K-kaupassa

Keskellä K-kaupan elintarviketiskiä minä sitten repesin. En kestänyt enää. Vuosien, vuosien sisälläni velloneet tukahdetut toiveet purkautuivat sanoiksi, valtava sisälläni muhinut musta möykky purkaantui korvia särkeväksi parkaisuksi. Minä huusin: ANTAKAA MINULLE KUUKAUTISET! MINÄ HALUAN KUUKAUTISET! Miksen minä saa maistaa tätä elämän nektaria? Minä niin tahtoisin! Minä protestoin, juoksin vaippaosastolle, heittäydyin vaippahyllyyn ja vaikersin, taoin pienillä karvaisilla nyrkeilläni vaippakasoja, heittelin tampmakseja (PepsiMaxin serkku muuten) pakastelokeroihin ja kuristin ohimennen pari mummoa. Riehuin siis oikein kunnolla.

Sitten tuli naispoliisi ja vei minut putkaan. Voitteko kuvitella! Naispoliisi! Ei, elämä ei armahda! Lyö vielä lyötyä. Iskee ironialla.

Jouduin siis putkaan. Taas! (Voi tätä elämää!). Pyysin vartijaa tuomaan minulle oolveis ultria, niitä kevyitä, niitä imukukyisiä, niitä ihania! Niihin tahdoin kuivata kyyneleeni! Mutta vartija, tuo karski mies Karjalasta, paukautti tirkistysluukun kiinni ja murahti: - Tillitä tiiliseinään, liero!

Miksi meitä miehiä sorretaan? Miksi emme saa kokea tätä elämän ydintä? Vetoan tutkimustuloksiin ja tasa-arvoon. Me haluamme ne! Ja te siskot. Emme me ole kiittämättömiä. Ehei. Jos annatte ne meille, saatte meiltä vaihtarina stondiksen. Ette tiedäkään kuinka kiusallinen kaveri se on. Kun yrittää olla sivistynyt ja tehdä kassaneitiin vaikutusta, niin sieltä se vain tulee. Sille ei voi mitään. SILLE EI VAIN VOI MITÄÄN! Ja sitten kun on kassaneidin kanssa puhunut sivistyneesti pari kuukautta ja ollut nokkela, käynyt elokuvissa, ostanut popcornit ja sen sellaista, ja vastannut myöntävästi kysymykseen "meille vai teille". Niin sitten. NIIN SITTEN SITÄ EI OLE! Saatte kokea sen siskot! Se ei tule vain kerran kuussa! Se on tai ei ole AINA JA KAIKKIALLA.

Joten älkää yhtään äriskö jos vetäydymme joskus kaveriporukalla ryyppäämään. Me ryyppäämme ainoastaan siksi, että meillä on se tai että meillä ei sitä ole. Ja ryyppäämme myös siksi, ettei meillä ole niitä mitkä teillä on, vai mitä veljet? - Yhtykää taisteluun, veljet! Veljet? - VELJET! MIKSI TE OLETTE NIIN HILJAA!? VELJET!!!

Mutta veljet, miksi teillä on nuo ketjut ja tuo moukar


Tsäpter tuu: Olevainen puskee ytimeen

Taistelu tampakseista, veljet petti.

Mikä minuun iski?

Olen jossakin. Niin yksin, niin yksin. Mieleeni sukeltaa sekavia kuvia. Minulla on kolmetoista mulattiveljeä, jotka juovat Tampmaxia. Minulla on ja minulla ei ole. Ja minä en ole.

Herään loisteputkien hämärään loisteeseen. Yksi lamppu vilkuttaa. Iskee silmää. Hitaasti tajuan: tämä on sairaala. - Veljet? kuiskaan. Sairaanhoitaja tulee. Peittelee ja rauhoittelee. Koetan käsiäni ja jalkojani. Tämä olen siis minä. Tämä on siis sairaala ja tämä on minä, vai olenko vai enkö ole? Jossain kuuluu olevan radio päällä. Vesku Loiri laulaa:

...vai aatella:
laps olen auringonlaskun en koiton,
mies olen valkeuden vaikka en voiton
siksi mun murtua täytyy
siksi mun murtua täytyy

Vesku Loiri ainakin on, ajattelen. Sitten taas ajattelen, että olenko minä ja mikä minulla on ja onko minulla ja mitä minulla on.

Sairaanhoitaja on kiva. Rauhoittelee ja sanoo, että olet vielä vähän sekava, kaunis poika. Kertoo olevansa joku Ransu. Kertoo, että hänelläkin oli kerran plussakortti. Hän kyllä tietää. Kertoo millaista on, kun on ja kun ei ole ja silti on. Hänen lempeän möreä äänensä vaivuttaa minut uneen ja näen unta vaaleanpunaisista elefanteista ja gorilloista, jotka eivät ole. Vihreä vompatti tarjoaa minulle banaania ja vakuuttaa, että hän on vaikka hänellä ei ole. Mietin, olenko itse vai olenko vain olevinani. Päätän että en ole, vaikka olevinani olen. Marakatti naurahtaa poikamaisesti ja sanoo: - Olehan siinä, senkin!

Uni hajoaa ja vähän aikaa kaikki on ja ei ole. Minulla on ja ei ole. Istun maitolaiturilla tytön kanssa ja meillä molemmilla on. Kaikki on hyvin.

Vai onko?

Sitten sairaanhoitaja tulee ja sanoo: - Nyt kaunis poika vaihdetaan vaipat. - MITÄ, karjaisen ja hypähtelen kattoon kuin vaivainen puuta nussiva paviaani. - ONKO MINULLA NE!?

PS: Ensi kerralla puhun synnytyksestä. Sepäs se vasta onkin epäreilua! Vai mitä velj