Itsenäisyyspäivää odotellessa
Ensinnäkin, Toisinaanajattelija nauraa huhuille, jotka väittävät, että Toisinaanajattelija olisi kuollut! Hah hah!
Nyt siis tiedätte kuka minä olen. Otan osaa. - Mutta asiaan. Minulla on ollut jo vuosi(a) tapana pitää tulikivenkatkuisia ja taistelutahtoa kohottavia itsenäisyyspäivän puhteita (oho! pitäisi olla "puheita", mutta kun en ole pilkunnussija, en viitsi korjata). Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta, ja olen asialla jopa hyvissä ajoin.
Kyllä on nimittäin internet paljastanut karun totuuden siitä, kuinka huonoissa kantimissa kirjoitetun suomen kielen osaaminen on! Yhdyssanoista ei ole minkäänlaista käsitystä, pilkkujen käyttö on aivan perseellään jne. Tämän kaiken vielä ymmärtää jossain nettikeskusteluissa ja mielipidepalstoilla, mutta kun aivan perussäännöt tuntuvat olevan hukassa niilläkin, jotka pitävät jonkin yhteisön tai jonkin muun komppanian nettisivustoja. Voi enkelin pyrstö!
Vastikään kävin parilla nettisivulla, joissa kirjoitettu kieli sisälsi niin pahoja virheitä, että pelkän asian ymmärtäminen kävi mahdottomaksi ja lauseiden merkitys jäi siten arvailujen varaan. Ja kun toisen sivuston ylläpitäjältä kyselin erästä asiaa sähköpostitse, ei tuosta vastauksestakaan saanut mitään tolkkua! (Ja kyseessä oli taatusti supisuomalainen henkilö.)
Mikään pilkunnussija minä en ole (ks. yllä!), mutta kun tämä huono suomi vaikeuttaa jo ymmärtämistä ja kommunikaatiota, niin kyllä se vähän kyrsii tällaista rauhallistakin miestä! Jos on peruskoulussa äikän tunneilla ollut edes hieman hereillä, luulisi, että edes jotakin olisi jäänyt päähän. Mutta ei!
Ja vielä tuosta pilkun käytöstä. Mulle on siis ihan se saa*anan sama , onko sitä pilkkua siinä lauseessa vai ei , mutta herran isä , laittakaa se nyt edes oikeaan paikkaan , eikä näin kuten minä sitä nyt tässä teille mulkeroille havainnollisesti näytän! Se on minulle toissijaista, että ymmärrättekö te jalot sianpyrstöapinani sitä, tuleeko se pilkku ennen että-jotta-koska-kun-jospa-vaikka-takaperin-kuin-ennen kuin-ja-ynnä-sekä-sitä paitsi -lauseita vaiko ei. Ihan sama!
Voi teitä, te kadotetut lapsukaiset! Esi-isämme ovat kalliilla verellä lunastaneet tämän maan, ryömineet munat kurassa taisteluhaudoissa ja te perkeleet ette sitä sen vertaa kunnioita, että pistäisitte ne perk*leen pilkut kohdalleen.
Ja rakkaat bloggaajakanssasisareni ja -veljeni!
Tämä vuodatukseni ei koske tietenkään teitä bloggaajia, jotka olette ylipäätään ihania ja osaatte käyttää virheellistä kieltä aivan tarkoituksella, osoittaen näin asioiden hienovaraisia nyansseja, sarkasmia, ironiaa ja surrealistista hypersymboliikkaa. Kaikki kunnia bloggaajille! Kauan eläköön Suomi ja sen jääkärit, nuo pussihousuiset paviaanit!
Ja lopuksi hyvää itsenäisyyspäivän odotusta teille, jotka ymmärrätte pilkun arvon. Otetaan Karjala takaisin ja vedetään kännit! Muut painukoot helvettiin!

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home